Kesä ja kukat

Keskikesä ja yötön yö ovat jo melkein täällä, kun meillä oli vihdoin aikaa istahtaa alas ja kirjoittaa kesäkukkamietteitä. Lupailimme aikaisemmin (paljon, paljon aikaisemmin!) juttua kukkatrendeistä mutta päätimme fiilistellä tätä blogimme “toista paluuta” yksinkertaisesti kukilla ja kesällä. Ja mikä olisikaan parempi ajankohta kuin taianomainen juhannus!

Coral charm pionissa on nimensä mukaisesti upea korallinpunan hehku.

Coral charm pionissa on nimensä mukaisesti upea korallinpunan hehku.

Korallipionin sävy myös elää ihanasti maljakossa. Alun kirkuvan koralli kova nuppu on täydessä kukassaan melkein vaaleankeltaine ja pilvisen utuinen. Alun vahvoista sävyistä ei silloin enää ole tietoakaan.

Korallipionin sävy myös elää ihanasti maljakossa. Alun kirkuvan koralli kova nuppu on täydessä kukassaan melkein vaaleankeltaine ja pilvisen utuinen. Alun vahvoista sävyistä ei silloin enää ole tietoakaan.

Olemme edelleen innoissamme maljakko- tai pulloryhmien muodostamista kokonaisuuksita ja asetelmista. Näillä syntyy helposti todella keveän ja kesäisen lämpimiä tunnelmia. Kuvasimme juhannuksen hengessä kesäisiä pöytäkoristeita Jänessaaressa, jolloin pehmeät värit toivat kotoisan ja rennon tunnelman.

IMG_7427.JPG
IMG_7463.JPG

Ikebana sanana tarkoittaa tarkasti käännettynä kukan eläväksi tekemistä. Mikä ihana ajatus ! Japanilaisessa kukkasidontatyylissä, Ikebanassa, on paljon muitakin kauniita ajatuksia kukista joista pidämme. Ajatus siitä, että kukka-asetelmassa voi olla jo paljonkin kuolutta materiaalia, mikä vain lisää asetelman kiinnostavuutta, on innostava. Japanilaiseen kukka-asettelun filosofiaan sisältyy ajatus elävän materiaalin eli luonnon elinkaaresta ja samalla myös kukka-asetelmien visuaalisesta muutoksesta. Näin niissä annetaan myös muutoksen puhua eli annetaan arvoa kaikelle sille, mikä kuuluu ja on osa luontoa.

Ikebana näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta, on pullollaan koulukuntia, sääntöjä ja lopulta siis melko vaikeaa. Tyylistä on kuitenkin helpppo innostua ja poimia inspiraatioita kodin kukka-asetelmiin! Ikebanasta hurahtaminen tai ainakin kiinnostuminen muuttaa myös luontohetkiä, kun metsässä oksien merkilliset muodot alkavat kiinnostaa.

Unikonsiemenkota ja pihan kukkahelmiä. Wabisabin hengessä
Kukkasiilin avulla on helppo asetella leikkokukkia ja luonnon käppyriä, kuivanneita oksia ikebanan hengessä.

Kukkasiilin avulla on helppo asetella leikkokukkia ja luonnon käppyriä, kuivanneita oksia ikebanan hengessä.

IMG_7549.JPG
yksinkertainen kukka-asetelma
Luonnolliset kesäkimput ja ideat maljakoihin
Kukkasiilin kanssa on mahdollista tehdä kukka-asetelmia myös laakeisiin ja melko pieniinkin asetelmiin. Täytyy vaan olla tarkkana, jotta kukilla on koko ajan vettä!

Kukkasiilin kanssa on mahdollista tehdä kukka-asetelmia myös laakeisiin ja melko pieniinkin asetelmiin. Täytyy vaan olla tarkkana, jotta kukilla on koko ajan vettä!

kevään sipulikukat maljakossa

Värillinen lasi on tehnyt valtavan paluun etenkin kukkamaljakoihin. Se toimii erityisen hyvin sivupöydän väripilkkuna. Värillisten lasimaljakoiden kanssa kannattaa myös rohkeasti käyttää värillisiä kukkia.

Värilasia pullomaljakoissa
Simppelit värilliset
Lasipullot 18e.

Lasipullot 18e.

Väriä ja veikeitä muotoja! Kapeat maljojen suut tekevät kukkien asettelusta helpompaa.Pienempi lasimalja on 20e ja suuremman hinta on 28e.

Väriä ja veikeitä muotoja! Kapeat maljojen suut tekevät kukkien asettelusta helpompaa.

Pienempi lasimalja on 20e ja suuremman hinta on 28e.

Eli kukkaryhmiä, väriä ja ikebanan opettelua - niistä on kukkakaupan kesä tehty.

ikkunalla.JPG

Nyt onkin hyvä heti toivottaa kaikille rentouttavaa ja energisoivaa keskikisän juhlaa. Nauttikaa valkeista öistä ja kukkasista! Enää emme tee katteettomia lupauksia blogin ilmestymisestä :) toivottavasti saamme kesällä kaikki ideamme kuvattua, kirjoitettua ja jopa julkaistua! Toivottavasti pysytte kanssamme!

Leikkokukkia. Eukalyptus, astrantia, pioni ja neilikka