Kevät ja ensimmäiset kukkijat

Keväiset sipulikukat ruukussa

Tänään on maaliskuun viimeinen päivä ja kellot on taas siirretty kesäaikaan. Mikä olisikaan osuvampi hetki startata Kukkakaupan lokikirja pitkän tauon jälkeen. Kuukauden joulutauko venyi kuin huomaamattamme neljäksi, sillä Kukkakauppa Piia Jaalan uusia kotisivuja tehdessä päätimme samalla vaihtaa myös blogimme alustaa. Työn ohessa koodaustaidottomilta noviiseilta meni tovi mutta nyt olemme vihdoin hienosäätöjä vailla valmiita.

Kevätpäiväntasaus on jo takana eli nyt on virallisesti kevät, vaikka termistä kevättä joudumme vielä muutaman viikon odottamaan. Nyt on kuitenkin mitä mainioin aika istuttaa kevään sipulikukat!

Ihanat, kestävät sipulit

Sipulikukat ja kevät kuuluvat erottamattomasti yhteen, koska ne kestävät epävakaista säätä ja pientä kylmyyttä. Kukkakaupan edustalla kevätistutuksemme ovat olleet ulkona ympärivuorokauden jo koko kuluneen viikon. Kevätistutusten kanssa täytyy kuitenkin muistaa maalaisjärki, eli jos säätiedoitus lupaa erityisen kylmää pakkasyötä, täytyy istutukset muistaa peitellä pakkasharsolla tai vaikka vanhalla huivilla. Kunhan materiaali on tarpeeksi kevyt etteivät kukinnot katkea. Sipulikuat sopivatkin erityisen hyvin parvekkeille sekä suojaisiin syvennyksiin kotiportaille, sillä rakenteet blokkaavat hyvin kylmiä hallavirtoja.

Suloinen aprikoosi pyörre narsissilajike tuo hentoa pastellin sävyä kevätsistutksiin. Pitkänja pimeän talven jälkeen värit tekevät hyvää.

Suloinen aprikoosi pyörre narsissilajike tuo hentoa pastellin sävyä kevätsistutksiin. Pitkänja pimeän talven jälkeen värit tekevät hyvää.

Narsissit symboloivat uuden alkua, joten ne ovat ehdottomia kuningattaria keväisissä ruukkuistutuksissa. Sipulikukissa parasta on niiden monikäyttöisyys! Ne sopivat mitä parhaiten yhteen, niitä voi jakaa ja ne ovat helppohoitoisia.

Valkoisena kukkiva narsissi 'Geneve'
Sipulikukat eivät välitä siitä, että niiden juuripaakun hajottaa osiin, joten niillä on helppo tehdä monenlaisia istutuksia. Sipulit saa kauniisti lähelle tosiaan astian muotoja mukaillen, kun sipulin paikkoja kääntelee ja muuntelee rohkeasti.

Tähän ruukkuun mahtui vain puolet ‘Geneve’ narsissin sipuleista, joten halkaisimme juuripaakun ja istutimme sammalpedille. Sipulikukka istutuksiin sopii hienosti myös keväiset oksat, jotka tuovat ryhtiä etenkin kukinnon loppupuolella. Varsinkin kuva…

Tähän ruukkuun mahtui vain puolet ‘Geneve’ narsissin sipuleista, joten halkaisimme juuripaakun ja istutimme sammalpedille. Sipulikukka istutuksiin sopii hienosti myös keväiset oksat, jotka tuovat ryhtiä etenkin kukinnon loppupuolella. Varsinkin kuvan kaltaiset pienet pöytäruukut kaipaavat lopuksi tukea, jotta istutus on kaunis kukinnan loppuun saakka.

Keväinen mininiitty

Sipulikukilla on helppo istuttaa kotiin pieni mininiitty, sillä niiden luonteeseen sopii sekamelska. Mininittyä istuttaessa kannattaa muistaa erilaiset muodot, joita saa usealla lajikkeella. Esimerkiksi istuttamalla narsissin ja helmilijojen kanssa fritilariaa, hyasinttia tai tulppaania. Myös narsissilajikkeita kannattaa ennakkoluulottomasti sekoittaa keskenään. Myös lajikkeiden korkeuserot luovat niittymäistä tunnelmaa.

Muscari, helmilija ja kevätniitty
Kevät unelmia :)

Kevät unelmia :)

Erilaiset istutusastiat myös rakentavat erilaisia tunnelmia. Istutimme asiakkaan omaan puulaatiikkoon keväisen niityn vuoraamalla astian ensin hyvin muovilla. Lecasora toimii salaojana (vaikka sipulikukkia kastellaan niukasti) mutta myös vähentämään laatikon painoa ja turhaa multatilaa. Myös korkeatkin korit toimivat todella hyvin kevätniittyjen kasvuastiana.

Kevätniitty korissa, sipulikukat
Turun Linnandaun Dots lifestyle myymälän edustalla on kukkinut kevätniitty melkein koko maaliskuun. Iltaisin Dotsilaiset ovat nostaneet korin tuulikaappiin, ja hyvin ovat sipulikukat jaksaneet kukkia!

Rajattomat mahdollisuudet

Sipulikukkia voi siis istuttaa melkeinpä minkälaisiin astioihin tahansa, sillä ne saavat kasvuvoimansa sipuista eivätkä ne tarvitse kasvamiseen runsasta multatilaa. Ne kasvavat hienosti myös kokedaman tyyppisessä sammalpesässä.

Sipulikukat ovat klassisimmillaan lasiastiaan istutettuna, jolloin niiden ihanat sipulit pilkottavat sammaleen seasta. Lasiin istutettuna täytyy muistaa ettei niitä kastele liikaa, koska sammal ja lasi yhdessä pitävät kosteuden pidempään.

Lyhtyjen sisään saa helposti keväisen tunnelman matalakasvuisilla lajeilla kuten helmilijalla tai krookuksilla.

Lyhtyjen sisään saa helposti keväisen tunnelman matalakasvuisilla lajeilla kuten helmilijalla tai krookuksilla.

Jatkamme blogin ulkoasun kehittelyä, ja otamme kiitollisuudella vastaan palautetta ja parannusehdotuksia! Tänään jatkamme, räntäsateesta huolimatta, keväistä fiilistelyä Turun Piha & Puutarha messuilla. Raportoimme sieltä kaikesta meitä kiinnostavasta. Lisäksi jo kuukausia sitten lupailemamme kukkatrendi juttumme on viittä vaille valmis. Starttaamme tästä hyvillä mielin Kukkakauppa Piia Jaalan lokikirjan uuden kappaleen.

NNarsiss, musacari, helmilija, pikarilija, sipulikukat ruukussa