Viherkasvit ja ainutkertaiset aarteet

Palaamme vielä Sisutusristeilypäivän ideoihin ja vinkkeihin, jossa Hanna Sumari puhui paljon uniikista ja ainutkertaisuuden ylellisyydestä. Mitä uniikki sitten oikeastaan on? Onko se jotain todella vertaistaan vailla olevaa tai kallista, ja siten saavuttamatonta. Hanna vastasi tähän mielestämme upeasti toteamalla että, "jokainen makunsa, kukkaronsa ja unelmiensa mukaan."

Uniikkia?

Uniikki ei siis totta tosiaan ole mitään saavuttamatonta, vaan esineiden käyttö voi olla uniikkia sekä asioiden ja esineiden yhdistämistä uudella tavalla. Samoin persoonallinen ote sisustuksessa on jo itsessään ainutkertaista. Tästä päästäänkin pienten jännien esineiden kollaaseihin ja kokoelmiin, joita voi rakentaa kotiin hyllyille, ikkunalaudoille, tai kylpyhuoneeseen. Melkeinpä siis minne vain tasaiselle pinnalle.

Vignette eli sisustuksellisetasetelmat ovat olleet trendikkäitä jo muutaman vuoden ajan. Tämä makrotrendi toimii mainiosti myös viherkasvien kanssa!

IMG_8045

IMG_8047

Kokoelmien teossa oikeastaan vain mielikuvitus on rajana, ja näin vuosien aikana kerääntyneet muistot ja esineet pääsevätkin hienosti esille. Vignettien teossa kannattaa muistaa jättää esineiden väliin tarpeeksi ilmaa, eli rakentaa kokonaisuuteen myös läpinäkyvyyttä, siroutta ja rytmiä. Erilaiset pinnat ja materiaalit toimivat usein hienosti keskenään, korostaen toinen toistaan. Etenkin viherkasviryhmissä kannattaa muistaa lehtien pintojen ja värien vaihtuvuus, jotta kokonaisuudesta tulee mielenkiintoinen.

IMG_8046

IMG_8048

Yksi vuoden vahvoista trendeistä on edelleen metallit. Asetelmissa tätä pääsee hyödyntämään monella tavalla käyttämällä esimerkiksi koriste-esineitä, työkaluja, kynttilänjalkoja. Myös useissa koristepulloissa saattaa olla vaikkapa koristelaattoja. Me toimme metallia mukaan maljakon kannessa, kromisella lyhdyllä ja kranssin metallikaarella.

Asetelma asetelman sisällä On helppo toteuttaa lyhtyjen sisään. Materiaaleina voi käyttää luonnonmateriaaleja ja asetella vaikka sammaleeseen kuivuvia kukkalajikkeita ja oksia. Lyhdyn suojiin voi asetella myös muita koriste-esineitä.

IMG_8049

IMG_8053

Veikeää ja värikästä

Kevään kynnyksellä mieli kaipaa usein lisää värejä ja raikkautta. Vuoden trendiväreissä kolmea kärkipaikkaa pitävät vihreä, vaaleanpunaine ja sininen. Elina Aho-mullo Loviisan aitasta piti kovana kilpailijan myös keltaisen sävyjä.

4520567920_IMG_5141

IMG_8063

IMG_8066

IMG_8061

IMG_8062

Kevään oksia ja lasipulloja!

Viimeisen asetelmakokonaisuuden rakensimme oksista ja keväisistä sipulikukista. Jokaisella kasvilla ja puulla on ihan omanlaisensa oksan muodot, koukerot ja silmut. Yhdessä niistä, muutamalla kukalla, saa aikaiseksi superkeväisen ja raikkaan kokonaisuuden.

IMG_8057

IMG_8056

IMG_8054

Vignette-villityksestä on kirjoittanut mielenkiintoisesti muun muassa verkkomedia Uusi muusa. (http://www.uusimuusa.fi/koti/vignette-villitys-asettele-koti-kauniimmaksi/)