5 maanantaita jouluun

photo-8-11-2016-12-24-48.jpg

Kukkasidonnan ohessa, arkisessa aherruksessa, käytämme paljon aikaa ja työtunteja liikkeen esillepanoon. Erityisesti näin joulun alusaikaan, kun tavaraa saapuu lavoittain. Navigoimmekin pakettimeren keskellä melko ahtaalla väylällä. Ruukku- ja kynttilätilauksen saapuessa liikkeeseen viime tiistaina, ei sisään mahtunut kerralla montakaan asiakasta!

photo-8-11-2016-12-25-14

Perusduunii

Kukkakaupan arjesta ison siivun aikaa kuluttaakin tavaroiden esillepano. Me teemme itse muun muassa kaikki hintalaput mustasta pahvista ja usein taistelemmekin toimivien valkoisten tussien kanssa. Kuulostaa höhlältä ja turhalta työltä, eikö? Itsetekemällä kuitenkin saamme juuri sen kokoisia ja mallisia lappuja, mitä tarvitsemme. Toki perushintalappuja teemme kerralla valmiiksi kymmenittäin, mutta kuitenkin. Käsityötä tämäkin osuus työstä tai ainakin askartelua.

Ja kaikki tämä siksi, että haluamme panostaa myös tuotteiden houkuttelevaan esillepanoon, jotta valitsemamme tavarat pääsisivät oikeuksiinsa. Niinpä laitamme muun muassa kynttilöiden ja ruukkujen ympärille juuttinarua.

photo-8-11-2016-13-37-39

photo-8-11-2016-13-38-40Tuotteet ovat mielestämme myyviä toki myös itsessään, siksihän ne alun perinkin valitsimme :) mutta olemme jo vuosien aikaan luoneet omaa esteettistä näkemystä myös juuri esillepanoon. Pienillä jutuillakin saattaa olla mieletön muutoksen voima.

photo-8-11-2016-17-22-00 photo-8-11-2016-15-11-50 photo-8-11-2016-17-22-56Esimerkiksi näiden tuotteiden avaaminen, hinnoittelu ja lopulta esiin laittaminen vei meiltä kolmelta melkein koko päivän! Tietenkin asiakkaita ja tilaustöitä unohtamatta. Tämä on oikeastaan meille työläin ja aikaa vievin osuus mutta samalla myös todella palkitsevaa, sillä lopputuloksena on aina kaunis ja siisti liike. Harjottelijoita aina "pelottelemme" tällä jatkuvalla siivoamisella :)